Kaurikotilo – maailman vanhin valuutta

kaurikotilo

Raha pyörittää maailmaa ja meistä jokainen tietää tuon faktan paremmin kuin hyvin. Sitä kuitenkin harvempi tietää, että ennen nykyisenkaltaista valuuttasysteemiä, oli käytössä monia erilaisia maksutapoja ja välineitä. Tänään kuitenkin otamme esittelyyn niistä vanhimman, eli Kaurikotilon.

Kaurikotilon käyttö alkoi Afrikasta ja Aasiasta, josta se saapui myös pikkuhiljaa Eurooppaan. Voisi jopa sanoa että tämä muutti koko maailmanjärjestyksen pysyvästi, kun ihminen alkoi todella käyttää vaihdantavälineitä.

Kiinassa näitä nykyisen valuutan edeltäjiä on todistetusti käytetty jo 2000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Ahneuden ollessa kuitenkin inhimillinen piirre, pikkuhiljaa Kaurikotilot alkoivat vähentyä. Ihmisen ollessa kekseliäs, kuten tiedämme, alkoivat ihmiset valmistaa niitä puusta, luusta, pronssista, hopeasta, kullasta, puolijalokivistä sekä kivestä ja jadesta.

Vielä ei kuitenkaan oltu osattu ajatella että kotilot voisivat olla arvoltaan eri suuruisia ja siksi niiden käyttö ei ollutkaan kovin kätevää, sillä ostoksen maksaessa paljon, tuli myös kotiloita olla määrällisesti runsaasti. Yleistä olikin että isompi ostos saattoi maksaa jopa 12 000 Kaurikotiloa. Näin suuri määrä tuli toimittaa siihen tarkoitukseen soveltuvalla korilla.

Kaurikotilon aika valuuttana oli jonkinaikaa tuottoisaa ja Eurooppalaiset lähtivät mukaan tähän täysin rinnoin. Mutta kuten aina, jossain vaiheessa ”kupla puhkeaa” ja niin kävi  myös Kaurikotiloille valuuttana. Kotiloita oli kerätty niin runsaasti (pääosin Malediiveilta) että niiden määrä tippui rajusti. tästä syystä ruvettiinkin keräämään tosita kotilolajiketta, jota tuotiin markkinoille aivan liikaa. Tästä seurasi mikäs muukaan, kuin inflaatio.

Myös orjakaupan hiipuminen ja lopulta kokonaan loppuminen sai tämän valuutan arvon ja merkityksen todelliseen laskuun. Kaurikotilo oli nimittäin ollut todella suosittu juuri orjakauppaa tehtäessä.

Kaurikotiloiden valuuttana toimiminen loppui kokonaan 1900-luvulla, mutta edelleen niitä näkee käytettävän suojaavina ja vaurautta tuovina amuletteina sekä erilaisissa seremonioissa.