Antique -kreikkalaisruotsalainen ysärijumala

Tällä kertaa olemme kesälomafiiliksissä ja lähdimme hieman hassuttelemaan antiikilla. Aina ei kaiken tarvitse olla elämässä niin vakavaa, eikä siis tarvitse myöskään antiikissa. Olemme todella monen postauksen ajan pysyneet pääasiallisesti vain asialinjalla, joten nyt, kerran parissa vuodessa, päätimme toden teolla pistää ranttaliksi ja leikitellä tällä ihanalla ja kaikile meille niin rakkaalla aiheella, eli antiikilla. Voi olla, että tämänkertainen postauksemme järkyttää kaikkien vakavimmin antiikkia harrastaneiden sielunelämää, mutta pyydämme sitä jo etukäteen tässä anteeksi ja lisäksi kehotamme ottamaan nyt vain rennon asennon, hölläämään asennetta ja nauttimaan!

Esittelyssä tällä kertaa ei nimittäin todellakaan ole mikään aito antiikkinen esine tai tyylisuunta, vaan ihastuttava ysärimusiikin yksi suurimmista helmistä! Yhdeksänkymmentäluvun lopulla ja 2000-luvun alkupuolella radion soittolistoja ja yökerhojen tanssilattioita hallitsi nimtitäin ruotsalainen megaihme nimeltä Antique.

YhtyeAntique

Tämä bändi oli ruotsalais-kreikkalainen ja sen muodostivat eteerisen ihana Helena Paparizou sekä Nikos Panagiotidis. He ovat molemmat syntyneet Ruotsissa kreikkalaisten maahanmuuttajien perheeseen. Antique hyödynsikin eksoottista taustaansa ja sen musiikissa yhdistyivät kreikkalainen populaarimusiikki ja moderni, pohjoismainen dance-musiikki. Hauska yksityiskohta on, että Antique edusti Kreikkaa Euroviisuissa kappaleella Die For You. Tämä tapahtui vuonna 2001 ja kappale sijoittui tuolloin jopa kolmanneksi. Siitä tuli viisujen jälkeen erittäin suuri radiohitti. Lisäksi Antique saavutti hienoja sijotuksia radioiden soittolistoilla myös hiteillään Opa Opa ja Dynata Dynata.

Olemme itse pääosin yhdeksänkymmentäluvulla lapsuutta eläneitä antiikin harrastajia, joten tämänkertainen aiheemme todella nostaa karvat pystyyn, nimenomaan todella positiivisella tavalla. Kreikkalaissävelet ja eurodancerytmi alkavat välittömästi tässä palailla mieliimme ja lanne tahtoo vatkata. Tänä tulevana viikonloppuna saattaakin olla Antiquen innostamana kreikkalaisteemaiset juhlat, jossa pukedutaan kreikkalaiseen toogaa, juodaan antiikkisista astioista vähän viiniä ja kuunnellaan ysärimusaa ja miksei myös aivan 2000-luvun alunkin hittejä. Ehkä jos kunnolla innostutaan, katsotaan läpi koko 2000-luvun Euroviisuvoittajia ja muita kisoissa hyvin menestyneitä esiintyjiä. Ai että, suosittelemme vastaavanlaista ratkaisua myös lukijoillemme, sillä tässä konseptissa yhdistyy tietyllä tapaa moni sellainen asia, joka antiikissa itsessään meihin harrastajiin vetoaa.

Mutta, palataan nyt tähän pääaiheeseemme eli ihastuttavaan ja eksoottiseen Antiqueen!

Singletlisäåä Antiqueta

Julkaistuja singlejä on yhdeksän kappaletta: Opa Opa ilmestyi vuonna 1999, samoin Dynata Dynata. Vuonna 2000 päivänvalon näki kappale nimeltä Mera Me Ti Mera. 2001 ilmestyi tosiaan (I would) Die for You. Samana vuonna ilmestyi myös Ligo Ligo. Vuonna 2002 yhtye julkaisi sinkun nimeltä Moro Mou ja 2003 oli huikean korvamadon vuoro, kun Follow Me julkaistiin. Samana vuonna Antique julkaisi vielä kaksi sinkkua, Time to Say Goodbye sekä List of Lovers.

Albumit

Albumeita on viisi kappaletta ja ne luetellaan tässä julkaisemisjärjestyksessä. Vuonna 1999 julkaistiin Mera me ti mera, 2001 Die For You. 2002 julkaistiin Me logia ellinika ja 2003 Alli mia fora. Vuonna 2003 julkaistiin vielä Blue Love.

Kokoelmiakin on ilmestynyt: niitä ovat Antique Dance (Remixes and Videos), Collector’s Edition, The Very Best of ja Antique collection: Hits and Remixes.

Ainakin toistaiseksi tämä ihastuttavan eksoottinen dancebändi on tauolla, mutta viime vuosina valloillaan ollut ysäribuumi voi herättää vielä tämänkin herkun uudestaan henkiin!

Helena Paparizou

Helena Paparizou syntyi Göteborgissa vuonna 1982. Hän osallistui myös Antiquen jälkeen Euroviisuihin ja myös tällä kertaa hän edusti Kreikkaa. Vuosi 2003 oli Helenan vuosi, sillä Ukrainan Kivossa hän voitti koko kilpailun kappaleellaan My Number One. Ruotsin viisuedustajaksi hän yritti vuonna 2014 upealla, liian vähän radiosoittoa saaneella Survivor-kappaleella. Olemmekin tähän linkittäneet juuri tämän voimaannuttavan biisin, jotta lukijamme tulevat tietoiseksi niin hienon kappaleen olemassaolosta. Olkaa hyvä, kuulette sen tästä!

 

Palataan varsinaisen antiikin pariin taasen kesälomien päätyttyä!