Hylätyt ja antiikkiset talot!

Monesti ajatellaan että ainoastaan esineet ovat antiikkia, mutta myös talot ja puutarhat voivat olla antiikkia. Netissä on mahtava sivusto, joka on kerännyt sinne kuvia vanhoista ja hylätyistä antiikkisista taloista, joiden ympärillä huokuu sellaista mystiikkaa että joillekkin se saattaa aiheuttaa jopa vilunväristyksiä.

Kuvatut rakennukset ovat todella taidokkaasti rakennettuja ja kuvattuna on niin linnoja, kartanoita kuin hylättyjä ja villiintyneitä puutarhojakin. Joissakin rakennuksista kerrotaan kummittelevan ja toiset taas ovat vain ja ainoastaan kauniita ja hylättyjä antiikkisia taloja, täynnä lumoavia yksityiskohtia.

hylätty

Kiehtovaa on miettiä, mitä on tapahtunut että talon asukkaat ovat hylänneet sen aikoinaan, minkälainen tarina taustalla on ja miksi se on loppujen lopuksi jäänyt itsekseen rapistumaan säiden ja luonnon armoille? Vanhojen rakennusten charmi, liittyykin usein siihen että ne kutkuttavat mielikuvitusta ja saavat sen laukkaamaan. Mieleen juolahtaa mitä upeampia tarinoita siitä kuinka talon edelliset asukkaat ovat eläneet ja minkälaista heidän elämänsä talossa on ollut.

forgotten houseAika tuntuu pysähtyvän näissä upeissa rakennuksissa, joista jotkut on hylätty jopa niin että entisten asukkaiden kaikki huonekalut ovat jäljellä.

Vanhoissa ja antiikkisissa rakennuksissa silmä ei voi olla huomaamatta kaikkia niitä upeita yksityiskohtia, joita entisajan ammattimiehet ovat huolella tehneet. Taidokkaat rautatyöt ja puukoristeet sekä puhallettujen ikkunalasien upeat ja monimutkaiset koristeet kertovat siitä kuinka paljon hitaampi entinen maailma oli. Nykyisin rakennusten tulee valmistua todella nopealla aikataululla, eikä aikaa yksityiskohtien hiomiseen enää ole.

Voimme kuitenkin kaikki visuaaliset ihmiset,silti ihailla entisajan talojen loistoa ja loistokkuutta, joka vielä vuosien jälkeenkin loistaa läpi rappion ja tuhon. Jos kuitenkin on mieleltään romantikko ja kiinnostunut historiata ja kauniista miljööstä, ei parempaa harrastusta voisi olla, kuin seikkailu vanhoissa ja rapistuneissa taloissa. Mielenkiintoista on myös ottaa sevää talon historiasta jo ennen sinne menoa, koska näin retkestä saa vieläkin enemmän irti, talon herätessä henkiin. Seuraavista linkeistä voi etsiä itseään kiinostavia kohteita ja aloittaa niiden kiertelyn.

https://www.instagram.com/itsabandoned/

http://instagram.com/allabandoned/

http://www.aikamatka.net/aikamatkat.html

http://www.ruosteinen.com/hylatyt-paikat/