Haluaisin tällä kertaa kertoa lukijoillemme hieman eräästä lempiohjelmastani. Tämä TV-sarja saattaa olla tuttu muillekin antiikin ihailijoille! Kyseessä on YLE:n ja Tarinatalon yhdessä tuottama Antiikkia, antiikkia. Tämä ohjelma perustuu brittiläiseen Antiques Roadshow -sarjaan, joka starttasi jo 70-luvun lopulla. Antiikkia, antiikkia ilmestyi suomalaisille TV-ruuduille vuonna 1997 ja ideana on siis vanhojen ja antiikkisten esineiden arviointi. Esineitä tuovat arvioitavaksi tavalliset ihmiset, jotka ovat löytäneet näitä aarteita kotoaan tai saaneet niitä esimerkiksi perintönä. Esineiden arvioinnin ohella kuullaan myös omistajien tarinoita esineen sekä suvun historiasta.
Ainakin omasta mielestäni ohjelman jännittävin osuus on tietenkin esineen rahallinen arvo. Välillä arvioitavien esineen joukosta löytyy iloisia yllätyksiä, kuten vaikkapa perinnönjaossa noin vain mukaan lähtenyt vanha taulu, joka paljastuukin tuhansien eurojen arvoiseksi. Toisaalta mukana on myös esineitä, joilla ei hulppeasta ulkonäöstään huolimatta olekaan oletettua korkeaa rahallista arvoa. Ohjelman juontajana ja arvioijana toimi monen vuoden ajan antiikin asiantuntija Wenzel Hagelstam, mutta myöhemmin mukaan tulivat Tuija Peltomaa, Johanna Lindfors ja Oliver Backman.
En ole ainut ohjelman fani, sillä suosionsa huipulla Antiikkia, antiikkia keräsi jopa 712 000 katsojaa! Jaksoja voi edelleen katsoa YLE Areenalta, josta itse ainakin olen katsonut lempijaksoni jo muutamaankin kertaan! En kuitenkaan ehtinyt ikinä osallistumaan TV-ohjelmaan, olisihan minullakin ollut kysyttävää parista ullakolla lojuvasta esineestä.
https://www.youtube.com/watch?v=hcARs3ONExI
Yllä yksi hauskimmista tapauksista, jota on nähty TV-sarjan historian aikana!