Antiikkia isovanhemmilta!

Tällä viikolla vierailin ystäväni isovanhempien luona Lounais-Suomessa ja hieman yllättäen pääsimme näkemään matkamme aikana myös upeita antiikkiesineitä! Iäkkäät isovanhemmat ovat asustaneet samassa pienessä kylässä sijaitsevassa omakotitalossa aivan nuoruuden päivistään lähtien, ja tietysti kaikki vuosien aikana saadut esineet on säilytetty vanhalla ullakolla, he kun ovat talvisodan ajan ihmisiä ja haluavat säästää kaiken.

Kiipesimme sitten päivän päätteeksi talon vintille, ja siellä saimme kaikessa rauhassa koluta läpi vanhoja esineitä. Niitä sieltä tosiaan löytyikin, aina antiikkisista kirjoista lahjaksi saatuihin pieniin maalauksiin. Koska tavaroita oli niin paljon, ei meillä oikein ollut muuta mahdollisuutta kuin pyytää antiikkiesineiden ammattimaista arvioijaa saapumaan paikalle. Hän tosin tuli tutkimaan antiikkiesineitä vasta seuraavana päivänä, mutta onneksi kuitenkin edes silloin! Eihän tällaisia aarteita voi jättää sikseen. Arvioija löysikin paljon rahanarvoisia esineitä, kuten jopa 1000 euron arvoisen kauniin antiikkikellon, joka kelpaisi varmasti Antiikkikelloklubillekin sekä leikkiautoja, jollaisista puhuimme mekin blogissamme hieman aikaisemmassa kirjoituksessamme nimeltä Antiikkia joka puolella. Vaikka isovanhemmat tietysti pitivät esineet, oli silti mukava tietää niiden antiikkinen arvo. Mukaamme tarttui kuitenkin pari kaunista maalausta viime vuosisadalta, joten ei tarvinut ihan tyhjin käsin lähteä kotiin!

Tällainen päivä siis tällä viikolla. Aurinkoista kevään odotusta lukijoillemme nyt kun sääkin alkaa vihdoin lämmetä!